maanantai 14. elokuuta 2017

Kaukaiset hetket - Kate Morton


Nimi: Kaukaiset hetket
Kirjailija: Kate Morton
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 727

Edie Burchill on juuri eronnut monen vuoden seurustelusuhteestaan, ja on jäänyt jumiin urallansa pieneen kustantamoon. Lisäksi hän ei tule toimeen äitinsä kanssa, mutta kun posti löytää vanhan kirjeen ja palauttaa sen hänen äidilleen alkaa salaisuuksien selvittäminen. Edie päätyy Milderhurstin kartanoon, jossa asustaa kolme erittäin vanhaa sisarusta, joiden luona hänen äitinsä oli evakossa toisen maailmansodan aikana. Sisarukset ovat myös Edien lempikirjan kirjoittaneen kirjailijan tyttäriä.

Kirjassa menee jälleen kerran useampi tarina yhtä aikaa ja kaikki kietoutuvat nätisti yhteen lopussa. Edie saa sen mitä lähtikin hakemaan, mutta onko totuus sittenkään sellainen mitä hän halusi kuulla.

Kate Morton lukuaihe jatkui vieläkin. En tiedä mistä johtui, mutta jotenkin Kaukaiset hetket ei saanut minua samalla tavalla mukaansa kuin edelliset lukemani kirjat. Tarina oli hyvä, mutta silti siitä puuttui jotain mikä sai minut innostumaan edellisistä Mortonin kirjoista. Toki tälläkin kertaa mukana oli elementtejä ja loppuratkaisuja, jotka yllättivät minut täysin, mutta se kaikista suurin yllättyminen jäi tällä kertaa kokematta.

Arvosana: ***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti