keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Syrjästäkatsojan tarina - Charlotte Bronte


Nimi: Syrjästäkatsojan tarina
Kirjailija: Charlotte Bronte
Julkaisuvuosi (6. painos): 1966
Sivumäärä: 496

Syrjästäkatsojan tarina kertoo Lucy Snowen elämästä. Lucy Snowe on köyhä orpo, joka kirjan alussa on vierailulla kummitätinsä luona. Sieltä hän kulkeutuu vanhan lesken apulaiseksi, jonka jälkeen hän jää tyhjän päälle, ja lähtee matkalle ensin kohti Lontoota, josta jatkaa Belgiaan ja Villetten kaupunkiin. Hän päätyy opettajaksi tyttökouluun, jolla on omalaatuinen emäntä.

Tyttökoulussa Lucy löytää paikansa opettamisen maailmasta, vaikka hänellä ei ollut edes opettajan koulusta. Hän tutustuu uusiin ihmisiin, sekä tapaa kirjan aikana myös vanhoja tuttavuuksia, jotka pelastavat hänen henkensä. Helppoa Lucyn elämä ei kuitenkaan ole, ja suomenkielinen nimi Syrjästäkatsojan tarina kuvaa oikein hyvin, minkälainen persoona Lucy on. Hän ei pidä hirveää mekkalaa itsensä, eikä tahdo, vaan mieluiten tutkii hiljaisuudessa muita ja näiden käytöksiä.

Tartuin pitkästä aikaa klassikkoon ja Bronte Syrjäsäkatsojan tarina oli sopivasti lainattavissa kirjastosta. Pidin ja en pitänyt kirjasta. Jotenkin Kotiopettajattaren romaani veti ainakin minut paljon helpommin mukaansa kuin Syrjästäkatsojan tarina. Se oli paljon synkempi ja vaikeaselkoisempaa lukea, varsinkin kun en ole hirveästi viime aikoina lukenut, joten eteneminen oli hidasta. Kyllä se sitten kun pääsi alun kankeuden yli alkoi sujua.

Lucy Snowe oli itselleni hahmo, joka yllätti minut aika ajoin, mutta lisäksi tarinassa oli paljon ennalta-arvattavuutta kun henkilöhahmoja esiteltiin niin paljon alussa ja sitten heitettiin vähäksi aikaa syrjään. Kokonaisuutena pidin kyllä kirjasta, kun tosiaan alun kankeudesta pääsin yli. Se ei ollut mitään kevyttä luettavaa, mutta ei kuitenkaan myöskään liian raskasta.

Arvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti